lauantai 14. tammikuuta 2017

Näkymättömät ja muita muodonmuutoksia



Komea teos komeasta aiheesta: mitä ja millaisia ovat lasten mielikuvitusystävät? Motoksi voisi ottaa lausahduksen: ”Ei näkymättömyys ole mikään este olemassaololle.” Verna Kovanen lähti selvittämään tämän päivän lasten tarinoita valokuvin ja tarinoin koosteessaan Näkymättömät (Vernace 2016). Toinen dokumentaristin ongelma on miten dokumentoida näkymätöntä. ”On mielenkiintoista, että monesti lapsetkin sanovat ystävän olevannäkymätön, mutta silti he tietävät, missä kohdassa tilaa se on kanssamme. Näin ollen siis valokuvassa nähty todellisuus voi sisältää eri elementtejä eri katsojalle, ja siihen voi lisätä tasoja kertomalla, mitä lapsi Näkymättömien tapauksessa kokee.” 

   Tapaamme kirjan sivuilla Lean ja mielikuvituskissan, joka käpertyy ja liikkuu Lean sylissä ja ympärillä ja sanoin paikoilleen asetettuna. Ilona puolestaan on saanut kaverikseen kummituksen, joka alun pelottavuuden jälkeen suopuu kaveriksi. ”Luin et se on haarautuva, niin se voi olla kaikkialla, missä se haluaa. Joskus se tulee keskeyttää mun leikit ja haluais tulla mukaan, mut mä en halua leikkiä sen kanssa. Välillä ollaan piilosta. Kummitus on tosi pelokas, jos se ei tunne jotakuta, niin se kummittelee sille. Se pelkää et ihmiset tekee sille pahaa.” Vernerillä on punainen toukka nimeltään Anni-Panni, jonka kanssa tehdään leipomuksia. Arjen läpitunkema aikuisten elämä tunkee läpi taas Siirin kolmessa kaverissa, joihin kaikkiin ollaan jotenkin rakastuneita, mutta väliin on niin ärsyttävää, kun ne ei vastaa puheluihin.

Mistä kaverit tulevat?

   Oscarilla on taas Mulperi-astronautti, Caishalla Pokémonit, Niila on kapteeni Mustaparran kaveri ja juttujen kuuntelija: ”Mustaparta on vähän hankala sen takia, et se tekee kaikkee jäynää. Kerran meidän tietokone ei toiminu, ku Mustaparta oli majoittunut hiiren sisään.” Ellen on tavannut Liisan ja Antonin Tukholmassa, Atlaksen Plenti muutti Brysselistä mukaan Suomeen, Julia on perustanut toimiston Mintun, Tomppelin ja Ruusukaalin kanssa. vanhemmat sukupolvetkin ovat päässeet mukaan Ullan löydettyä II-papan. Muistia pidetään yllä pelaamalla, herkutellaan ravintolassa ja juhlitaan.
   Kovasen valokuvat ovat maagisia, vauhdikkaita tai rauhallisia: niistä tosiaan saattaa aistia nimenomaan mustavalkoisina jonkin läsnäolon ja lapsen kokonaisvaltaisen keskittymisen. Yligraafisuus tarkoittaa tässä tekstien sijoittelua välillä värialustoille, joista tekstistä ei saa selvää esimerkkinä vaikkapa takakansi. Kirjan lopussa on lastenpsykiatrian erikoislääkärin Janna Rantalan mainio essee mielikuvitusystävien taustoista ja merkityksestä lasten elämässä. 
Aukeaman oikea sivu

   Mistä tässä kaikessa on kyse? Rantala rauhoittelee aikuisia, jotka ovat jo keränneet paljon enemmän tietoa todesta kuin lapsi. Tämä kuitenkin vasta rakentaa rajoja ulkoisen ja sisäisen todellisuuden välillä. Kuvitellut kumppanit aikaisemmista käsityksistä poiketen ovat osoitus lapsen sosiaalisesta kyvykkyydestä ja toisen huomioonottamisesta. Mielikuvitusystävät liittyvät myös hyvään kielelliseen kehitykseen. ”Näkymättömänsä kanssa puuhaileva lapsi on tuskin sairastumassa.” Kysymyksessä on myös kätevä tapa harjoitella uusia, tarpeellisia rooleja. Ystävä voi olla jatkoa unikaverille vauvaiässä. ”Samoin Näkymätän voisi olla lapsen ´siirtymäminä´, väliaikainen keino hahmottaa ja tutkia omaksi minäksi kehittymistä. Hän voi olla lapsen haaveiden kantaja, urheampi, taitavampi, pystyvämpi kuin lapsi itse. Tai toisaalta pienempi ja hoivattava hahmo, jotakin sellaista, joka ei enää mahdu ihannoituun ísoon tyttöön´, ´reippaaseen poikaan´tai missään tapauksessa niinkin pystyvään ja itsenäiseen ihmiseen kuin esikoululainen.”

 Vanhemmat, älkää huolestuko!

 Lopuksi Rantala antaa vinkkejä vanhemmillekin Näkymättömän kanssa elämisestä. Fiksu ottaa hänet mukaan perheeseen, mutta ei uupua oikkujen kanssa. Näkymätön ei ole perheen kunkku. Lapsen luovuus ei tukahdu, jos leikkiä rajataan arvostavasti. Näkymättömään lapsella on copyright, ja aikuiset saavat elää lapsen taideteoksen äärellä. ”Vanhemman tehtävä ei ole kuvitella lapsen puolesta, kaapata Näkymätöntä itselleen, vaan malttaa olla leikissä mukana vähän, ihan kuin.”
   Verna Kovasen kirja on pysäyttävä muistutus lapsen mahtavista kyvyistä. Se vie ajatukset saman tien myös lastenkirjallisuuden mielikuvitusystäviin, joita löytyy runsas todistusvoimainen joukko Peter Panista Katto Kassiseen. Oikeastaan – kun selailee lastenkirjallisuutta kuvakirjoista puhumattakaan, mielikuvitusystävät kansoittavat lukuelämykset tiuhaan. Tässäpä kiintoisa tarkastelukulma – olisivatko myös muodonmuutokset eräänlaisia mielikuvitushahmoja, joihin haluaisi samastua ja elää toisenlaista arkea? Kuka haluaa muuttua Supermarsuksi, kärpäseksi tai vyötiäiseksi. Suomen nuorisokirjailijat ry:n voittaisassa kaksikossa on niissäkin kysymys muodonmuutoksista. Varsin tasapaksuiksi ratkaisuiksi raati nosti Topelius-palkinnon kohdalla Kolun sukupuolenvaihdoksen ja Sanna Iston muodonmuutokset Suomenlinnassa – tutut muistakin ehdokasasetteluista.

   Näkymättämät –kirjan takakannen taskussa on myös liitteenä Näkymättömien ystäväkirja, johon voi kerätä erilaisia muuttuviakin Näkymättömän vierailuja. Ja kun valokeila on nyt suunnattu lapsen mielikuvituksen rajattomuuteen, on syytä kehua lisäksi Alison Gopnikin Filosofista vauvaa – sekin todistaa lapsen mielen upeista kertomuksista totuudesta, rakkaudesta ja elämän tarkoituksesta.

tiistai 3. tammikuuta 2017

Tajuaako kukaan tarinallista tietokirjaa?



Joulun ja itsenäisyyden juhlavuoden paukkeesta selvinneenä on mukava ottaa käteensä uunituore jatko Totta tosiaan –tietokirjalle eli Toden teolla – kotimaisia lasten ja nuorten tietokirjailijoita kakkonen. Yhdessä näissä opuksissa on yli viisisataa sivua lasten tietokirjallisuutemme tekijöitä, kirjoja ja trendejä 2000-luvulla aina vuoden 2016 loppuun.
   Viime vuoden loppupuolella laskin kantaneeni kirjastosta ja kirjastoon lähes sadan tietokirjailijan teoksia. Vaikka onkin tottunut tietokirjavinkkarina raahaamaan erinäisiä kassillisia kirjoja mukanaan, tämä oli omanlaisensa matka.


   Kun Totta tosiaan –kirjassa esiteltiin kaksikymmentä pitkän uran tehneitä tekijöitä henkilökohtaisemmin ja laajemmin, Toden teolla avaa näkymän kotimaisen lasten tietokirjallisuutemme laajaan kirjoon. Kokonaisuutena tarkastellen aiheet ja tarkastelukulmat ovat yllättävänkin rikkaat, kun muistelee omiakin puheitaan lasten tietokirjallisuuden ahdingosta ja väliinputoamisesta. Toki tähän tarvitaan pitempi aikaväli, kun mukaan on otettu myös edelleen ajankohtaisia ja tärkeitä kirjoja 2000-luvun alkupuolelta. Pääpaino on kuitenkin 2010-luvulla, jolloin trendit ja kohteet muuttuivat ripeään tahtiin.
Evoluutiota Väinö Heinosen tapaan

Liisa Laurman Sukutalo
   Kohteita siis löytyy esiteltäviksi runsaastikin, mutta niiden löytäminen ja saaminen käyttöön vaatii yhä enemmän viitseliäisyyttä. Julkaisijatahoja on moninaisia, ja yleiskustantajien rinnalle ovat nousseet voimakkaasti pienemmät erikoiskustantajat, omakustanteet, järjestöt, yhdistykset, liitot, museot ja oppimateriaalia tuottavat toimitukset. Monia tietokirjoista on käytännössä kokeiltu kohderyhmien kanssa esimerkiksi kirjastojen luokkaopetuksissa, koulukäynneillä ja tietovinkkauksissa. Mukaan on valikoitunut siten laajasta tarjonnasta henkilökohtaisia lukuelämyksiä ja esimerkkejä harvemmin käsitellyiltä tiedon alueita. Esiin on nostettu laajemmin tietokuvituksen tekijöitä, joiden tyylit ovat mielenkiintoisesti erilaisia sarjakuvan, historian ja humoristisen otteen välillä. Lasten tietokirjat ovat olleet hienoja yhteisiä kokemuksia isovanhempien kanssa, kun lukemista yhdessä lasten kanssa on voimakkaasti edistetty järjestöjen toimesta.

Aihealueet ovat liikkeessä
Tom Björklundin upeasta luonnosta

Tällä hetkellä lasten ja nuorten tietokirjallisuus on muutostilanteessa. Siihen vaikuttavat toisaalta koulun kehittämiseen tulleet uudet välineet ja opintotavoitteet, toisaalta teknisten edellytysten nopea kehittyminen. Uudet ismit kertovat lisätystä todellisuudesta ja monitasoisesta tiedon hyödyntämisestä. Pelikirjat tarjoavat malleja leikin, rakentamisen ja jännityksen yhdistämisestä. Kustantajien tuotteistaminen lisää peruskirjan mukaan erilaisia mieltä kiihottavia lisämateriaaleja ja vuorovaikutteisia nettilisukkeita. Oma tutkimuskenttänsä tulee olemaan myös e-kirjan ja printtikirjan lukemisen muutokset, kun tietokirjallisuuden alueelle tulee enemmän lapsillekin sopivaa materiaalia. Toisaalta on kuultu arvioita esimerkiksi kiinnostuksen vähenemisestä e-kirjan tuottamiseen.
   Eläimet, luonto, ruoka, askartelu, leikit, tekniikka, idolien esittelyt ovat varmasti eri muodoissaan mukana. Tähtitiede pitää pintansa uusien tähtitaivaslöytöjen myötä. Sairaudet ja lääketiede esittelevät ihmistä ja sisuksia yhä tarkemmin. Urheilun vakio-oppaat monistuvat ja erilaisia nuorten elämäntapaneuvoja tarvitaan edelleenkin. Sarjakuvan keinoja tietoaineksen esittämisessä toivoisi käytettävän enemmän. Yhä lyhyempiä kaikenkattavia oppaita tuotetaan edelleen: aina on olemassa 1001 asiaa, jotka kaikkien pitää tietää.

    Kotimaisen historian puolella kotiseutuihin liittyvät oppaat ja historiaan pohjautuvat arkikertomukset lisääntyvät.  Perheeseen ja monikulttuurisuuteen liittyvät tarinat monipuolistuvat. Suomen itsenäisyyden juhlavuoden aikana on kätevää aloittaakin esittelyt juuri historiamme monimuotoisesta alueesta arkeologiasta keskiaikaan, sotavuosien kautta nykyhetken tilanteeseen.  Esille nousee julkaisijatahojen kirjo yleiskustantajista museoihin ja yksityisiin harrastajiin. Historian jälkeen luodataan nousevaa teemaa lasten ja nuorten itsetunnon voimistamisesta. Samalla tullaan sivunneeksi tärkeää yhteiskunnallista ongelmaa yksinäisyydestä. Se on näkynyt jo pitempään lasten ja nuorten romaaneissa, ja kirjattu painavasti mukaan niin aikuisten tietokirjallisuudessa kuin tyttöjen, poikien ja vanhempien kanssakäymisen oppaissa.

Kustantamisen ja kirjoittamisen ongelmia


Vaikka retki tämän vuosikymmenen kotimaiseen lasten- ja nuorten tietokirjallisuuteen on ollut antoisa ja tuonut esille monia lukuelämyksiä, kokonaisuus on edelleen keskittynyt tuttuihin osa-alueisiin. Vielä joutuu kaipaamaan aikuisten tietokirjallisuuden aiheita sovellettaviksi lapsille. Suomen tietokirjailijat ry:n teettämässä kyselyssä jäsenilleen ja kustantajille tarkasteltiin ongelmia, esteitä ja nykytilannetta. Peruskysymykset kiteytyivät kolmeen seikkaan.  Millainen on kustantajien halu tehdä kotimaista tärkeää erilaista tietokirjallisuutta lapsille? Miten parantaa levittämistä ja tiedottamista – myös netissä, kasvatuksen kentällä ja kirjastoissa? Miten tukea ja aktivoida tekijäryhmiä ja selvittää kuka tekee mitä ja milloin? Kentältä tarvitaan ajankohtaista tilastointia ja tietoa tukitoimien määrittämistä varten.
Nadja Sarell Elsan ja Laurin kanssa

    Selvästi on nähtävissä, miten työn kesto pitkittyy, kuvituksen merkitys kasvaa ja kokonaisuus kallistuu. Kustantaja miettii yhä tarkemmin tuotteen menekkiä. Kotimaista lasten- ja nuorten tietokirjaa uusilta alueilta joudutaan harkitsemaan monen eri tekijän kannalta. Onko kustantajan pelko lukijoiden – ostajien – vähyydestä oikeutettu? On helpompi todeta, miten kokonaisuudessaan tarjonnan kirjo on varsin laaja ja monipuolinen käännöksien turvin. Kun kirjamäärärahojen tiukentuminen iskee tärkeään laajaan hankintakanavaan eli kirjastoon, huolta voi varmasti kantaa. Koreiden, moniväristen ja näyttävien käännössarjakirjojen joukosta on vaikeampi kotimaisen ponnistaa ja löytää kirjakaupassa ostajansa.
     Tiedon saamisen kannalta on tarpeellista muistaa myös erilaisten lehtien merkitys. Oppikirjallisuuden ja varhaiskasvatuksen tukimateriaalien joukosta löytyy hyviä yleiseen käyttöön soveltuvia tuotteita.
Tiedon ja tarinan yhteensovittamista
Tietokirjojen tekemisestä ja tiedon monipolvisuudesta on vähitellen ilmestynyt omakohtaisia luotauksia ja keskustelun avaamiseksi tarkoitettuja kirjoja. Tiina Raevaaran oppaassa tieteen yleistajuistajille Tajuaako kukaan? (2016) on nasevasti jäsennelty ja kattava työkalupakki tietokirjan tekemistä pohtiville. Raevaara miettii useassa kohdin tiedon ja fiktion keinojen rajankäyntiä, joka on lasten- ja nuorten tietokirjoissa ollut pitkään käytössä. Hän puhuu lukukokemusta painottavalla, kaunokirjallisuudesta keinoja lainaavalla tiedon alueella kirjallisesta tietokirjasta tai tarinallisesta tietokirjasta. ”Pelkkä tarinallisuus ei minusta kuitenkaan riitä nostamaan tietotekstiä ’kirjalliseksi’. Tarvitaan muutakin. Joka tapauksessa suomalaisessa tietokirjallisuudessa on ryhdytty puhumaan elämyksellisyyden ja lukukokemuksen merkityksestä, mikä on hienoa asia.”
    Turun kirjamessuilla pari vuotta sitten tietokirjailija Kari J. Kettula mietiskeli Repun salaisuus -sukupolvitietoromaanin yhteydessä kahta mielenkiintoista muutosta lasten ja nuorten tietokirjoissamme: onko enää järkevää puhua jostain määritellystä ikäkohderyhmästä, kun kirjoissa on materiaalia kaikenikäisille? Entä kun kaunokirjailijat käyttävät yhä enemmän tietoa tuotoksissaan ja tietokirjailijat puolestaan kaunokirjallisuuden keinoja viestin perillemenon avittamiseksi? Onko meillä enää selkeitä tieto- ja kaunokirjailijoita tai teoksia? Kirjaston ammattilaisetko joutuvat määrittelemään kirjan luonteen luokituksessaan?
      Kirjailijoiden esittelyjen, keskustelujen, oivallusten myötä on ollut henkilökohtaisesti antoisaa päästä löytöretkelle tiedon viidakkoon, joka on osoittautunut yllättävän monipuoliseksi, haastavaksi ja mielenkiintoiseksi.  Olen saanut teksteihin mukaan henkilökohtaisia tunnustuksia, kirjoittamisen ja kuvittamisen taustoja ja ongelmia. Kaikilla tekijöillä on kyky ja halu eri tavoin auttaa lukijaansa tajuamaan ja saamaan kokemuksia, joista syntyy merkityksellisiä tekoja. Parhaimmillaan tietokirjat myös vievät mukanaan, näyttävät uusia polkuja ja pakottavat kysymään uudelleen: miksi?