Helsingin kirjamessuista voi tulla friikille uuvuttava kokemus - neljä päivää putkeen torstaista sunnuntaihin Helsingin messukeskuksen kuhisevilla käytävillä. Onneksi ei kuitenkaan joka hetki: torstaina oli hyvinkin tilaa lastenteltan luona ja nuorten Louhi-lavalla istumapaikkoja oli niin suppeasti, ettei ruuhkaa päässyt syntymään. Sunnuntaina oli tilaa lorvia kiireettömämmin. Pressihuonekin oli tyhjä kuin hauta, ja kahvia riitti kaikille.
Palaute olikin sekä että. Lastenteltan paikka oli paljon parempi kuin viime vuoden hallin takaosa, mutta telttaan ei näköjään ollut tarkoituskaan päästää aikuisia. He saivat kuikuilla ulkopuolella tuijottamassa rei'istä sisään. Kallion ilmaisutaidon lukiolaisten vetämän Louhi-lavan ohjelmisto taas veti ketä veti, mutta taustalla seiniin maalauksiaan suihkuttavien taiteilijoiden suihkepullojen hajumaailma sai toisenlaisiin parfyymeihin tottuneet poistumaan. Ehkä myös sittenkin traditionaaliset kysymyksenasettelut kirjailijoille? Polttavimmat aiheet liikkuivat bodauksen, matkustamisen, menestyksen, parisuhteiden eli romantiikan parissa. Olisipa ollut hienoa, jos lukiolaiset olisivat keksineet ottaa käsittelyyn nyt poissaolollaan messuilla loistaneen Books Northin Puiden tarinoita 1-2 - juuri kalliolaisillekin sopivat monimieliset sadut!
Ehkäpä myös urheat kirjailijat vaivaantuivat huomatessaan kuinka nopeasti puoli tuntia kului - otetaan alusta lopusta vähän pois, niin kiirettä pitää jos haluaa puhua oleellisia asioita eikä vain raapaista hauskasti pintaa. Mauri Kunnas hallitsee aika hyvin tällaisen small talkin: hän kertoi työmetodinsa olevan enimmäkseen nukkumista ja vastaili nurkumatta toimittajan ennustettaviin raapaisuihin. Toki esiteltävänä oli kaikkien unissakulkijoiden esikuva, Herra Hakkarainen. Jos joutuu vertaamaan haastattelijoita, täytyy antaa tunnustus suomenruotsalaiselle puolelle. Esimerkiksi Jörn Donner joutui oikeasti miettimään romaaninsa nimistömaailmaa ja ratkaisuja. Haastattelija antoi myös ovelasti Jörkalle mahdollisuuden sarkasmiin ja poliittiseen vedätykseen: kansanedustaja aikoo vetää lärvit huhtikuussa ja paneutua sitten tositoimiin uuden käsikirjoituksen kera. Mukavasti myös ennen Jörn Donnerin esiintymistä kerrottiin Donnerin sukua käsittelevän kirjan sisällöstä - syntyi kiva historiallinen jatkumo.
Faktaa vai fiktiota palkinnoille
Takauma-lavalla huseerasi Suomen kirjailijaliitto. En päässyt tarkistamaan kuntoa kuin sunnuntaina, kun Kaari Utrio, Tiina Raevaara ja Tuula-Liina Varis puhuivat vaihtuuko fakta fiktioon ja miten. Tuon keskustelun perusteella kaikki olisi hyvin - mitä nyt taas huomattiin, että vauhtiin päästyä piti lopettaa. Joka tapauksessa aiheita ja pohdintaa tuli kirjattua mieleen. Mikä oli mahdollista kirjan käsittelemänä aikana? Miten aiheet vuotavat tiedosta tarinaksi? Myös fantasia tarvitsee faktaa. Tiedon hankinnasta saa valtavan määrän palapelin palasia - mihin lähtee tietoa viemään? Ja todella - liikuttavan yksimielisiä keskustelijat olivat siitä, miten tiedonhankintaan ei saa upota. Jossain välissä on pakko panna poikki ja alkaa varsinainen kirjoittaminen. Olisi ollut mukava kysäistä, olisiko heistä faktio terminä mahdollinen?
Kirjoittamisen tuloksista sitten palkitaan - joko ihan shekillä tai lukijoiden suosiolla. Kirjamessut ovat olleet hyvä julkinen tila erilaisten saavutusten esiinnostamiseen. Suomen tietokirjailijat ry jakoi tietokirjailijapalkintonsa, Suomen kirjailijaliitto Erkki Tuomiojalle ansaitusti uuden Kirjailija kiittää -maininnan, Suomen messut taas Rakkaudesta kirjaan-tunnustuksensa sarjakuvaneuvos Heikki Kaukorannalle, joka oli mm. perustamassa Suomen sarjakuvaseuraa 1971 (olin siellä minäkin) ja pari lastenkirjoihin liittyvää nostoa.
Niistä ensimmäinen oli Kirjakauppaliiton Lasten kirjapöllö, joka siis jaetaan vähintään viisi vuotta aikaisemmin ilmestyneelle lasten/nuorten runolle, romaanille tai tietokirjalle. Nyt oli vuorossa Ansu Kivekkään nuortendekkari Päin Porkkalaa (Tammi 2008), koulukiusatun Emman ja hiukkasen dementoituneen naapurin Ester-tädin aarrejahdista Porkkalan takamailla. Voi vain sanoa, että valinta oli varsin osuvainen. Muistan, että arvioidessani kirjaa olin ihastunut hyvään draiviin, rujonpuoleiseen huumoriin - virolaisen kulkurikoiran omalaatuiset mietteet tai moottoripyöräjengin katteeton uhoaminen - sekä mainioon sananmukaisesti räjähtäneeseen loppuselvitykseen.
Palkinnon esittelivät Kallion ilmaisutaidon lukion edustajat marssittaen estraadille kirjan päähenkilöt, joita haastateltiin nykytilanteesta. Ratkaisusta voi olla montaa mieltä (ja mikrofonien kuuluvuudesta), mutta varhaiskasvatuksen erityisopettajana Ansu Kivekäs (s. 1964) selvisi tilanteesta. Olihan palkinnon tunnuslauseena "Hyvä kirja elää!"
Karisto käytti messuja hyväkseen julkistaen "Perhe on paras"-kirjoituskilpailun tulokset. Diktaattorina toimi kirjavinkkari Marja-Leena Mäkelä, jonka pohdinnoista saattoi aistia yleensäkin erilaisten raatien jäsenten ongelmanasetteluja:"Yritin löytää kirjoittajan persoonallisen äänen. Missä se kuuluu ja kaikuu. Kielessä? Tapahtumien, ihmisten ja asioiden kuvaamisessa? Ajattelin kirjastoon tulevaa lasta, joka haluaa kivaa luettavaa tai kahdeksanvuotiasta, joka avaa synttärilahjapakettia ja löytää kääreestä kirjan." No, sieltä tuli tässä tapauksessa esiin uuden tekijän, Maria Kuutin, esikoinen Anna ja Elvis kylpylässä. Kilpailussa etsittiin elämänmakuisia, 8-12-vuotiaille tarkoitettuja tarinoita, kommelluksia, iloja ja suruja, jännitystä ja huulenheittoa.
Maria Kuutti on äidinkielenopettaja Kangasniemellä, niin että ainakin siellä on taattu lukijakunta. Annan ja Elviksen seikkailu täytyy tarkistaa vielä myöhemmin - itse raami, kylpyläloma Imatralla on aika tutuntuntuinen. Seuraavaa osaakin jo lupaillaan, ja silloin Anna ja Elvis ovat mummolassa.
Mikä parasta kirjamessuilla?
Kävijämäärähän ei tainnut nousta tavoiteltuun eli jäätiin alle 80 000. Kaksi tuttua keskisuurta kustantajaa olivat erittäin tyytyväisiä ostoryntäyksiin - molemmat myivät lähinnä lastenkirjallisuutta. Toisaalta moni tuttu mainitsi jättävänsä kirjatuoksinan pienimpään mahdolliseen ja keskittyvänsä kaikkeen muuhun: divarit, musa, ruoka ja viinit. Tuossa messukävijälaskennassa (parinsadan otannastahan saatiin näitä keskimääräisiä aikoja ja ostoksia jne) olisikin mukava miettiä, kuinka paljon merkitsivät muut messut ja esimerkiksi mainio idea tarjota koululaisille ilmaisia ja edullisia lippuja mukaan.
Mutta kun sai raivattua itselleen tilaa, niin olihan messuilla melkoinen kavalkadi tämän vuoden kirjallisuuden ilmeitä! Satuin esimerkiksi avaamaan uteliaisuuttani Maarit Tyrkön Tytön ja nauhurin (WSOY) juuri Astrid Lindgreniä käsittelevältä sivulta. Tyrkkö on ehtinyt todella moneen - Astridin haastattelun ajankohta oli lähellä Veljeni Leijonamielen ilmestymistä, merkittävä hetki "Kuulin, että uusi kirja oli tulossa. Kirjailijan oli määrä jättää se kustantajalle kesäkuun ensimmäisenä päivänä kahden kuukauden kuluttua. Utelin kirjasta ja Astrid Lindgren kertoi:'Luin eräälle hyvälle ystävälleni käsikirjoituksen alkua. Hän alkoi itkeä niin vuolaasti, että minuakin rupesi itkettämään. Tämä ystävättäreni on yli 70-vuotias entinen lastenosaston kirjastonhoitaja ja hän on lukenut kaikki maailman lastenkirjat.'" Astridin löytämisen innoittamana selasin Tyrkön kirjan esimerkillisen kattavaa nimiluetteloa ja löysin sieltä kiintoisia nimiä Ellen Niitistä Jaan Krossiin ja niin edelleen. En kuitenkaan ostanut kirjaa, koska se käsitteli enemmän muuta miestä.
Ensi kertaa messuilla oli myös postimerkkeihin erikoistunut osasto, mistä sai ilmaista neuvontaa ja arviointia. Olisin kysynyt isäni keräämästä oudosta kirjattujen kirjeiden kirjausmerkintöjen kokoelmasta 1950-luvulta, mutta tiskillä oli jonoa. Mikael Jungner näytti olevan niin sisällä jossain postimerkkitarkastelussa, että jätin vuoroni väliin. Sen sijaan katselin odottaessani Aihefilatelisti -lehteä 1/2014 ja äkkäsin jutun Tove Janssonista. Tietenkään Tovesta ei päässyt kirjamessuilla karkuun, vaikka kuinka yritti. Itse juttu oli tuollainen yleiskuvaus, mutta kuvituksena hauska valokuva Tovesta signeeraamassa Nordia 1993-näyttelyyn tehtyä Muumi-postimerkkivihkoaan 9.10.1992 vierellään Tuulikki Pietilä. Vähän harvinaisempaa kuvamateriaalia lienevät sitten Toven yhdessä äitinsä kanssa suunnittelema korusähkelomake ja Taidekorttiyhdistykselle 1941-42 tehty joulu- ja uudenvuodenkortti sotilaista metsässä joulukuusen vieressä (Kuvataide 217/10).
Tutkimuksen mukaan kirjamessujen vieraat viihtyivät keskimäärin reilut kolme tuntia. Se tuntuu aika hyvältä suoritukselta. Toisaalta messuohjelmat voisi hyvin asettaa järjestykseen senkin mukaan, kuinka nopeasti aika kuluu kuunnellessa esiintyjiä. Kaikkein hauskimmin sen taisi tehdä Suomen tietokirjailijoiden jo klassikoksi muodostunut Tietokirjaraati. Viisi tietokirjaa arvioidaan arvovaltaisen raadin toimesta. Puhetta johti armottomasti Minna Lindgren. Kahden minuutin mittaiset arviot tekivät Heikki Haapavaara, Heimo "Holle" Holopainen, Tuija Brax ja Anna-Stina Nykänen. Tunnin mittaisen tilaisuuden ongelma olikin, että aika tuntui menevän kuin siivillä ja supistuvan kuin puoleksi tunniksi...
Raadin suosikki oli muuten Liisa Keltikangas-Järvisen Maailman paras koulu? (WSOY 2014). Sehän todistaa vastaansanomattomasti, miten poikia sorsitaan arvosanoissa kouluissa olivat he miten hyviä tahansa. Kirja kuulema pitää kaikkien kasvattajien, opettajankoulutuslaitosten ja poliitikkojen lukea alusta loppuun.
Kirjamessut opettavat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti