sunnuntai 17. toukokuuta 2015

Markus-setä ja Yrjö Karilas - mediapersoonia?


Markus-setä - Suomen ensimmäinen radiopersoona (YLE 2015) – ja onneksi tuo omaperäisyys tulee esille Paavo Oinosen muutoin säntillisessä elämänkerrassa nimenomaan tapahtumien myötä. Markus Rautiota tituleerataan myös aikansa lastenkulttuurin edistäjäksi ja tukijaksi. 

Tinkimättömän hauskasti tämä konkretisoituu, kun Lasten tunti joutui ohjelmakokouksen tulilinjalle. Joukko huolestuneita naisia oli valittanut hanurisäestyksellä toteutettua lastenlaulua. Rautio järjesti yleisökyselyn, ja selvisi että suurimmalle osalle säestys kelpasi. ”Seuraavan Lastentunnin alkuun Markus-setä hankki kolme hanuristia repäisemään ilon ilmoille.” Sinänsä Rautio oli kyllä korkeakulttuurin suosija, mutta taisi olla kysymys arvostelun sietämisestä.
    Tarkemmin Oinonen paneutuu lastenkulttuurin ilmiöihin osiossaan ”Lasten setä ja kasvattaja”, missä selvitellään Raution mediapersoonallisuuden ja ohjelman kehityslinjoja, sisältöjä ja kasvatustavoitteita. Pääkuuluttajan lapsiradion monipuolistajana oli opintomatka Ruotsiin 1927 ja tapaaminen sikäläisen Farbror Sveninä tunnetun Sven Jerringin kanssa. Tämän Barnens brevlåda oli suosittu ja perustui yksinkertaisesti lasten eri puolilta Ruotsia lähettämiin kirjeisiin. Vuoden 1927 alusta Rautio veti sekä suomen- että ruotsinkielistä Lastentunnit -ohjelmaa kerran viikossa.

Pohjois-Savon kuva-arkistosta
 Lastentunnit oli Yleisradion ensimmäinen käsikirjoituksesta irrotettu lähetys. ”Rautio muuntui lähetyksissä Markus-sedäksi, joka kehotti lapsia syömään kiltisti kaurapuuronsa ja tottelemaan vanhempiaan. Näyttelijäkokemus lienee auttanut sedän osan läpiviemisessä. Rautio valmisteli ohjelmalle rungon esiintyjineen, mutta kaikki tapahtui hänen selostaessaan vapaasti. Setä puheli lasten kanssa, piti tietokilpailuja ja kutsui heitä vuorollaan mikrofonin eteen. Lapsiesiintyjät olivat opetelleet osuutensa, eivätkä he Raution mukaan monien aikuisten tavoin poteneet mikrofonikammoa.”


 Missä ovat tallenteet?

    Radioarkistossa on säilynyt vain seitsemän Lastentuntien tallennetta – määrä on omituinen, koska lähetyksiähän oli valtavasti. Rautio osasi myös käyttää hyväkseen suurten tilaisuuksien mahdollisuudet: Helsingin Messuhallissa Lastentuntia seurasi yli seitsemäntuhatta katsojaa. Lastentunnit olivat myös ensiponkaisuja useille myöhemmin menestyneille esiintyjille: näyttelijä keijo Kompan ura alkoi Lastentunnilla vuonna 1933 laulunumerolla. Orvo Kontio puolestaan istuskeli sedän vieressä lukemassa saapuneita kirjeitä. Kontiohan toimi myöhemmin mm. Sirkus Papukaijan tirehtöörinä. Suomisen perheen Pipsa, Maire Suvanto, oli myös Markus-sedän löytöjä kuten Lasse Pöystikin. 

    Maakuntakiertueet olivat hulppeita tapahtumia. Markus-setä saattoi vihjaista, missä seuraava tapahtuma on, ja lehdet selvittivät loput. Paikan päällä junan saapuessa esimerkiksi Ouluun asemalla odotti 3000-päinen lapsijoukko eläköön-huutoja virittelemässä. Raution sanoilla ja teoilla oli siis melkoinen painoarvo tuon ajan lasten elämässä ja kasvatuksessa.

Kykyjenetsinnästä mediapersoonaksi

   Kirjan sivuilta löysin itsellenikin muistoja viritteleviä asioita. 1950-luvun alussa Rautio käytti mm. Turun Kaupunginteatterin lapsiteatteria kuvaelmiinsa. Johtaja Kerttu Hämerannan kanssa Rautio oli tehnyt paljonkin yhteistyötä, ja tämä päätyi myöhemmin Yleisradioon toimistosihteeriksi. Kertun tytär Irja innostui myös lastenteatterista ja alkoi puolisonsa Matti Raninin kanssa tehdä suosittua Kasper-teatteria. Irjan kanssa alkoi myös oma lastentv-urani erilaisissa kirjaohjelmissa ja dramatisoinneissa.
   Rautio oli siis melkoinen kykyjenetsijä työnsä ohessa. Siihen auttoi varmasti vähemmän tunnettu alkuaikojen ura näyttelijänä ja jopa laulajana. Paavo Oinonen toteaa hienosti, miten Markus-sedän ohjelmien lukuisten yksittäisesiintyjien kautta välittyi vielä laajemmalle yhtenäinen lastenkulttuuri: ”Vaikkei näistä yhden runon taio laulunsäkeen esittäjistä tullut koskaan esiintyviä taiteilijoita, he saivat muiston osallistumisesta ainutlaatuiseen tilaisuuteen. Äänet katosivat eetteriin, mutta esittäjien ohella vastaanotinten ääressä jännittävälle suvulle syntyi vahva osallisuuden kokemus. Aina näihin muistoihin liittyy jännitys ja tuntu jostakin erityisestä. Jälkikäteen vaikuttaa siltä, että radion sedän läsnäolo ulottui miltei kaikkialle.”

    Lastentunnilla ohjelmaa riitti monelle alueelle. Rautio käytti apuvoimia niin sadun kertojina kuin omien tekstien tulkitsijoina. Muun muassa Arvid Lydecken kävi esittämässä omia satujaan ja laulujaan. Satujen kerronnasta tulikin Ylen ohjelmiin keskeinen muoto. Omilla ja muiden tarinoilla oli lamavuosina oma lohdullinen roolinsa, joista syntyi myös Raution omia lastenkirjoja. Raution työskentelyssä oli todella modernia halu vuorovaikutukseen, jonka turvin toki jaettiin myös opettavaista ja varottavaa kasvatusta. Markus-sedän myötä julkisuus ja massatapahtumat tulivat osaksi suomalaisten arkea.

Toinen sukupolvia yhdistänyt persoona

    Entä kuka oikeastaan oli Yrjö Karilas? Yllättävää kyllä Yrjö Karilaasta ei ole tehty varsinaista elämänkertaa, eikä oikeastaan laajempaakaan historiallista esitystä – kuten ei myöskään veljestään Tauno Karilaasta, joka sentään hänkin teki merkittävän tukityön kotimaisen lasten- ja nuortenkirjallisuuden saralla. Vuonna 1968 Yrjö tosin huomioitiin 77-vuotiaana  tiedonjulkistamisen valtionpalkintoa edeltäneen lautakunnan tunnustuksella laajasta tietokirjatuotannostaan. 

Oulun Hailuodosta lähtöisin ollut Karilas yllättää, kun hajanaisia tietoja yrittää yhdistellä. Rovastin poika opiskeli mm. Pietarissa, suoritti venäjänkielen tutkintoja yliopistossa ja aloitteli kirjoittamalla Luutnantti Jergunovin seikkailun, joka sai jatkokseen venäjänkielen ääntämisoppaita ja kertauskirjoja. Sen jälkeen Karilas siirtyikin suurmiesten seuraan ja koululaisen käsikirjan tekijäksi. Hän nosti esiin Wallinin, kaukaisten maitten miehen, jota Karilaan jälkeen ovat maineeseen nostaneet mm. Raili Mikkanen ja Markku Löytönen. Ehkäpä myös Karilaan vaikutusta oli Joka poika -lehdessä ilmestynyt G.A.Wallinia käsitellyt seikkailusarjakuva Rohkea kuin leijona, Risto Mäkisen lennokasta jälkeä? 

Nuorten tietokirjallisuuden suunnannäyttäjä?
   
    Blogeista löytyy niistäkin mielenkiintoisia viitteitä.  Jukka Kemppinen toteaa: ”Isälleni tuollainen elämys oli historian unohtama Yrjö Karilas, joka siis toimi NMKY:n piirissä ja osasi innostaa nuoria löytämään ominaisuuksia itsestään. Karilaan Pikku Jättiläinen, josta kirjoitan erikseen, oli merkillinen kirja – oikeastaan hölynpölyä leikattuna ja liimattuna lukuisista lähteistä, mutta monille sen ajan nuorille iso elämys, jota luettiin ja luettiin.” Yrjö Karilaan uraa seuratessaan löytyykin harppauksia Kallion yhteiskoulun opettajasta WSOY:n kustannusvirkailijaksi, Kuvan ja Sanan kirjallisesta johtajasta Poikien keskuksen toiminnanjohtajaksi ja Kansan Raamattuseuran perustajaksi. Mutta hän mainosti myös Jules Vernen utopioita ja seikkailuja puhuessaan sankareista: “miehekkäitä, sankarillisia ja jalosydämisiä, Jumalaansa luottavia retkeilijöitä.”

Eräänlainen odotettavissa ollut piirre on uskonnollisten kirjojen määrä, jotka kuitenkin näyttäisivät liittyvän enemmänkin kasvatukseen, luonteenlujuuden kasvattamiseen ja vaikeuksien kautta voittoon -filosofiaan. Näistä teemoista Karilas puhuu pitkäänkin Mieleni minun tekevi -teoksensa esipuheessa. “Nykyisenä aikana on päivänpolttavaksi asiaksi tullut nuorten ohjaaminen kehittävien harrasteiden pariin. ---Ajassamme on eräs vakava vaara. Se on samalla kotiemme vamma. Yhä kiihtyvä ajan virta tempaa vanhemmat pois kodin piiristä. Saattaa olla kysymys hyvistäkin asioista, joita pitäisi ajaa, mutta mikään ei korvaa, että koteja uhkaa hajaantumisen vaara ja lapsia kasvatuksen puute.”
Ja tämän siis Karilas kirjoitti vuonna 1957.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti