sunnuntai 9. huhtikuuta 2017

Murha seitsemännellä luokalla ja muita opetusmetodeja



Missä luuraavat vetävät, vivahteikkaat, syvemmältä kouraisevat ja mukaansatempaavat nuorten jännärit? Kun aikuisten Crime Time -osuuskunnan dekkarit menevät mukavasti kaupaksi ja samalla houkuttelevat mukaan niin kirjoittajia kuin arvoitusten ratkaisijoita, kotimainen nuortenkirjallisuus on aika tyhjänoloinen.

Pelataan tunteilla ja likaisilla keinoilla

Meillä toki on muutamia hyviä tunteiden tulkkeja, joiden raameissa on kelpo ristiriitaa, harkitsemattomia tekoja, läheisyyttä ja jengin keskinäistä vauhtia. Rikokset jäävät kuitenkin enemmänkin sivutuotteiksi. Esimerkiksi Jukka-Pekka Palviaisen Tarpeeksi reilua (2016) synnyttää nuorten dialogistakin tunnetiloja, joita täsmentää ja monipuolistaa yhden tytön pitämä ”päiväkirja”. Se avaa ovia taas syrjäänvetäytyvän tytön syihin ja reaktioihin. Asiat tuntuvat pakottomilta ja luontevilta. Kirja on helppo lukea, mutta tunteet ovat läsnä aktivoivasti.
   Suunnaltaan vaihtelevassa tuulessa (2017) Palviainen vie päähenkilönsä tutusti muualle, saarelle. Takana on isän työ hylkeiden tutkijana, ja pyristelyistä huolimatta lukiota käyvä Milla joutuu mukaan. Kun yllättäen isän tutkimusasemaa aletaan boikotoida, asiat mutkistuvat. Kovin trendikkäästi Milla alkaa vielä kuvitella aikoinaan noituudesta syytetyn naisen puhuvan hänelle. Vahingontekijän syyt jäävät tehdyn tuntuisiksi: kalastaja/upseeri-isä on aikoinaan kasvattanut rankalla kädellä ja pakottanut kymmenvuotiaan ampumaan merimetsoja – hylkeet olivat vielä astetta pahempia rosvoja.

   Olen nautiskellut myös Aleksi Delikourasin nörttöilystä ja autenttisen tuntuisesta kiidosta eräällä nuorison valtatiellä. Nörtti4: pro gamer (2016) todistaa, miten lukio tuntuu tylsältä ja turhan vaativalta. Vanhat kaverit ovat häipyneet, eivätkä pidä enää yhteyttä. Onko DragonSlayer666 menettämässä otettaan? Ehkä ei, koska nyt keskitytään pelaamiseen tosissaan ammattilaisuuteen asti. Siinä raadollisessa maailmassa Aleksi näyttää olevan kotonaan ja välittää näin varttuneemmallekin lukijalle uskottavia pelikokemuksia. Mausteina on lisäksi erilaisten kilpailuryhmien taktiikoita lopun huipputason kamppailua myöten. Siinä likaiset keinotkin on sallittu, mutta Dragonin tiimi näyttää valituksen jälkeen hävittyäänkin olevansa paras. Loppu hyvin: rahaa tulee, ja kiikarissa oleva tyttö pussaa suulle ja jää yöksi nukkumaan.

Kaksi mafia-analyysia

Antti Halmeen Mafiakesä (2017) puolestaan osoittaa esimerkinomaisesti aurinkoisten mafiamaisemien olevan kovin kulunutta tavaraa – jos niitä käytetään vain muuntohuumeisina kuvioina. Sisiliassa ja Taorminassa kuusitoistavuotias Arttu kulkee isänsä ja tämän uuden naisystävän kanssa ympäriinsä, saa kivoja ystäviä, mutta sotkeutuu kovan pelin kuvioihin. Isän rapututkimuksia auttanut nainen paljastuu muuntohuumetta mafialle tehtailevaksi oman edun tavoittelijaksi. Loppu onkin tyypillistä vaarasta toiseen juoksemista, jäljitystä ja poliisin dramaattista loppupelastusta.

   Varmaan Nemo Rossin ensimmäisten kirjojen viitseliään historiapohjan takia viihdyin mukavasti niiden parissa luppoaikoina. Tuottelias sarja jatkuu, eikä ehkä aina niin uusin tuorein virikkein, mutta edelleen Rossi osoittaa, miten täynnä kiinnostavia löytöjä historiasta voi ammentaa. Viimeinen etruski (2016) on neljäs arkeomysteeri saman kolmikon kanssa. Rossi kirjoittaa sujuvasti ja käyttää hyväkseen paikallistuntemustaan Italiassa. Nyt ovat vuorossa arvoitukselliset etruskit, joiden perinnön löytäjäksi ja vaalijaksi paljastuu itse Michelangelo. Vanhoista arkistoista paljastuu vihje, joka liittyy aarteeseen. Roistot pääsevät jäljille ja kilpajuoksu sankarikolmikon kanssa alkaa. Nyt mukaan on ujutettu myös kiinalaisen valtion palkkaama naispuolinen agentti kovin yllättäen. Vauhtia on, historialliset taustat kiinnostavat, ja nykyaikaisia teknisiä välineitä käytetään sutjakkaasti.

Mutta missä ovat kunnon dekkarit?

Ennen murhaa seitsemännellä luokalla on mainostettava Marja-Leena Tiaisen Tatua, Iiristä ja Pääkallomiestä (2016).  Selkokirjassa viitisentoistavuotias Tatu tapaa rannalla veljensä ja tämän kaverin Aleksin kanssa seksikkään Iiriksen ja haaveilu alkaa. Kampaajana työskentelevällä Iiriksellä on kuitenkin sijais- ja nuorisokotitausta ja paljon irtosuhteita. Kun Iiris muuttaa Tatun naapuriin, poika suostuu hoitamaan Iiriksen kissaa tämän loman ajaksi. Omituisia miehiä tuntuu liikkuvan asunnon lähellä, vilaukselta myös Pääkallomies, jota Tatu ei näe kunnolla. Iiris tapetaan heti lomaltapaluun jälkeen, eivätkä poliisit löydä murhaajaa Tatun vihjeidenkään perusteella. 

   Kun Tatu on menossa eronneen isänsä luokse ja saa kyydin vartijana työskentelevältä Aleksilta, hän tunnistaa pääkallokuvion. Aleksi on ollut rakastunut Iirikseen ollessaan samassa nuorisokodissa ja yrittänyt uudistaa suhteen. Vahingossa tehdystä tönäisystä Iiris kaatuu ja lyö päänsä. Aleksi uhkaa Tatua pyssyllä ja vie tämän yksinäisen hiekkakuopan luo. Tatu pääsee karkuun, ja Aleksi ampuu itsensä. Lopussa Tatu alkaa seurustella varovaisesti Iiriksen sisaren Terhin kanssa.  Selkokirjan muoto sopii mainiosti: Tiainen kertoo lyhyesti, mutta ilmeikkäästi ja vetävästi Tatun ajatuksenjuoksuista ja tunnetiloista. Jännitys on sopivan realistista ja tiivistyy lopun realistisen raakaan päätökseen.

Tässä on pohdittavaa ja vihjeitä ratkaisuksi

L.K. Valmun Poika Murha seitsemännellä luokalla (2017, kansi Lasse Rantanen) laittaa riman varsin hyvälle korkeudelle. Kun Hege eli Helkanoora aloittaa yläasteen Helsingin klassisessa Yhtenäiskoulussa, opiskelu alkaa rehtorin tiedotuksella ja hiljaisella hetkellä menehtyneen oppilaan vuoksi. Tämä on kuollut opettajien kokoontumisessa mökillä insuliinin väärään annostukseen. Hegen ja kuolleen Teemun ystävät alkavat selvittää tapausta, joka loppujen lopuksi paljastuu murhaksi. 

   Valmu kirjoittaa sujuvasti, kiinnostavasti ja sopivasti annostellen koulun, kotitaustan ja ystävien toimia ja taustoitusta. Tekniset asiat on tarkistettu ja kunnossa, murhan tavan selvittäminen sopivan jännittävää. Osaset loksahtelevat mukavasti kohdilleen. Syyllisen syiden paljastuminen on hiukan tavanomaisempi. Opettajan taustalta löytyy kuolleen vaimon aiheuttama trauma, sairaalloinen vanhan talon kunnostaminen lähellä vaimon yliajopaikkaa.  Murhattu Teemu oli saanut selville, miten rahaa hankittiin ulkolaiselle firmalle koulun ja oppilaiden tietoja väärinkäyttämällä. Sujuvuudesta huolimatta 293 sivua on niillä rajoilla, että jonkin verran karsintaa olisi voinut vielä harkita – esimerkiksi insuliiniin liittyvät sivuhenkilöt eivät tunnu täysin perustelluilta ja jäävätkin sivuhyppäyksiksi. Mutta harvalukuiseen yläkoulu/lukiotason jännitysskaalaan Poika tuo todella kiinnostavan lisän.
    Samanlaisia nyt vain lisää Crime Junior -kastiin!






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti