sunnuntai 11. maaliskuuta 2018

Iltasatuja kaikille tarvitseville




Tyttöjen itsetunnon nostaminen tuntuu olevan nyt se trendi. Pari käännöstä on jo julkaistu rummuttaenkin, ja lisää on tulossa kesän lopulla kotimaisin voimin: ääneen pääsevät monet suomalaiset naiset kertomaan urastaan.

 Mutta mitä uutta käännökset tuovatkaan omien tuotoksiemme rinnalle?
   Marawa Ibrahimin Tytön oma kirja (Otava 2017) ei sisällöltään laajene omista tyttöenergian ja itsetunnon kohottajistamme. On kehon muutokset kun kaikki tuijottaa, on näppylöitä naamassa, On anatomian oppitunteja, karvoja siellä ja täällä, syömisen rakenteita, sydänsurut ja seurustelun kuviot ja niin edelleen. Graafinen ilme on ehkä tätä päivää – se taitaa tarkoittaa sekä asiallisia rakennepiirroksia että pomppimista shokeeraavista väriaukeamien kuvioista jonkinlaisiin abstrakteihin symboleihin. Näitäkin on kotimaisissa opuksissa toki harrastettu, mutta värit hyppivät nyt enemmän kuin teksti silmille. Ja vetävät mukanaan – tai eivät. Tekstit itsessään nimittäin ovat pinta-alaan nähden varsin lyhyehköt ja nopsat.

    Entä sitten Elena Favillin ja Franceska Cavallon Iltasatuja kapinallisille tytöille (S&S 2017)? Sataan yhdensivun tarinaan ihmeellisistä naisista (kirjan oma ilmaisu) mahtuu melkoinen kavalkadi eri alojen edustajia matemaatikoista huippumalleihin, motocross-ajajista koululaisiin. Kaikista kerrotaan lyhyesti ja lähes selkokielellä perustiedot elämästä ja kamppailusta esiin tyttönä ja naisena vastustuksista huolimatta. Ideana lienee ollut muotitermiä käyttääkseni voimaannuttaminen ja mahdollisuuksien osoittaminen. Kirjailijoista saa kunnian aloittaa Astrid Lindgren, jonka tarina on kaikella kunnioituksella varsin ylimalkainen ja tuntuu kovin helpolta ratkaisulta kiteyttää asioita tuttuakin tutumpaan Peppi Pitkätossuun. Muille kuin pohjoismaalaisille Astrid ei tietenkään ole niin tuttu ja tarina voi tuntua erilaiselta. Muita kirjailijoita ovat Bronten siskokset, Cora Coralina, Isabel Allende, Jane Austen, Maya Angelou, Virginia Woolf – joitakin uusia, joitakin tutuntuttuja. Kaiken kaikkiaan sadan henkilön kavalkadi on joka tapauksessa kiinnostava ja täyttää tehtävänsä osoittaessaan, miten monilla aloilla naiset ovat tulleet eturiviin ja antaneet panoksensa koko maailmalle.

Ruotsiksi saa jazznaisenergiaa Ellasta!
Omat tuntojen tukijamme

Ei unohdeta suomalaisia edeltäjiä. Jo varhainen klassikko, Uma Aaltonen, käsitteli ongelmia, jotka eivät edelleenkään ole kovin kaukana tämän hetken tilanteesta. Sukupuoleen ja seksuaalisuuteen liittyy ikuisuuskysymyksiä, jotka tulevat esillä yhä uudestaan sukupolvesta toiseen. Yhtymäkohta nykyiseen tilanteeseen on myös Uman korostama tiedon tarjoamisen tärkeys. Ajatuksista voi vetää viivan nykyisiin nuorille kirjoittavien teemoihin omanarvon tunteesta terveeseen kehitykseen aikuisuuteen. Nuorten tyttöjen minäkuvan vahvistaminen ja pakolla omaksuttavien roolien kritiikki olivat Uman ydinkohteita. 
   Suosittu manttelinperijä Jenni Pääskysaari taas rikkoi monta kertaa kirjoillaan myyntilastojen kärkisijoitteluja. Kaikista kirjepalstoista, auttavista puhelimista ja kirjoista huolimatta tutkimukset osoittavat edelleen nuorten miettivän samanlaisia ongelmia. Talvella 2015 julkaistiin tietoja, miten suurimmalla osalla 12-19-vuotiaista suomalaisista tytöistä oli sosiaalisen median luomia ulkonäköpaineita. Samalla masentuneisuus on kasvanut.   Voimakirja Tyttö sinä olet… (2015) on kuin malliesimerkki näille käännöksille: kolmen pilkun jälkeen voikin valita vaikka sisällysluettelosta sopivan määreen rakastettavasta supersankariin. ”Toivon, että tästä kirjasta tulisi matkakumppanisi. Että kuljettaisit sitä mukanasi niinä hetkinä, kun tarvitset rohkaisua, kannustusta tai vaikkapa lohtua.”

    Otsikoiden alle Pääskysaari kerää sekä omia tuntojaan, myönteisen kanssakäymisen pilareita että selkeitä ohjeitakin. Puheenvuorot eivät ole pitkiä, mutta niihin on liitetty sopivin välein sekä ajatelmia että merkittävien naisten esittelyjä Augusta Ada Kingistä (matemaatikko, analyytikko 1800-luvulta) Frida Kahloon, Malala Yousafzaista Fatu Kekulaan – kaikki rohkeiden tekojen ihmisiä. Mukana on myös tärkeitä tapahtumia skeittikoulusta Afganistanissa New Yorkin tyttöprojektiin tai Lammily-nuken – ”normaalin Barbien” – suosioon.  Lukeminen jaksottuu miellyttävästi, kun aiheiden yhteyteen saadaan puhumaan alansa tunnettuja suomalaisia naisia Pirjo Heikkilästä Enni Rukajärveen.  "Syynä kirjaan oli juuri se, että itsevarmoille ja reippaille tytöille tapahtuu Suomessa jotain, kun he tulevat teini-ikään: ympäristö alkaa sovittaa heitä rooliin ja kertoa, mikä sopii ja mikä ei".

Missä saappaissa pojat kulkee?

Kun Pääskysaari näkee suurimpana uhkana juuri tuon lokeroinnin, on tärkeää korostaa moninaisia mahdollisuuksia, erilaisia tapoja olla olemassa. Mutta on myös lukuisia malleja olla poika. Missä on heidän oppaansa oman elämänsä päähenkilöksi valmistautumisessa?
    Poika sinä olet… (2016) luottaa tyttökirjan toimivaksi havaittuun muottiin hiukan toisin sanankääntein. ”Koetko joskus olevasi vääränlainen? Liian suuri, pieni, lyhyt, pitkä, karvainen, karvaton, tumma, vaalea? Olet sopiva ja riittävä juuri sinuna! Selvitä, kuka olet ja mitä haluat. Kuuntele sydäntäsi, älä muiden mielipiteitä.”
Kyllä pojankin päässä tapahtuu Mielettömästi!

    Samanlaisin pääotsikoin edetään hiukan järjestystä muutellen. Mukana olevat haastatellut ovat pääosin uusia. Vain Enni Rukajärvi ja Linda Liukas ovat edelleen kertomassa omista tavoitteistaan ja haaveistaan. Esimerkit on haettu tästä päivästä. On näyttelijä/kirjailija Antti Holma miettimässä hauskuutta, Duudson Jarno Laasala kertomassa ystävyydestä, seikkailija Arman Alizad erilaisuudesta. Tubettaja Lakko eli Eric Savolainen on unelmoinut, muusikko ja keskusteluisäntä Roope Salminen avautuu muun muassa seksuaalisuudesta. Vinkkejä on Nelson Mandelasta Kyle Maynardiin tai Banksyyn.
    Ja onhan tuolla hyllyssä tarjolla vaikkapa Raisa Cacciatoren Mieletön fiilis. Hyvän mielen käsikirja (Tammi 2014) yhdessä Max Karukiven kanssa tekemä siekailematon nuoren mielen sekasorron selvitysopas. Tunnetaitoja taviksille -otsikolla päästään juohevaan surffailuun mieliaalloilla ja tunnetaitojen lyhyeen oppimäärään. Kirjan kolme osaa, tunteet, mieli ja elämänhallinta esitellään sopivan mittaisina sukelluksina asioiden ytimeen.
     Niin että tässä saa varmaan jännittää, mitkä nimet nousevat esiin uusissa naisia esittelevissä kirjoissa. Ja tuleeko uusia näkökulmia. Mutta sanoohan suomalainen sanalaskukin, että kertaus on ymmärtämisen alku. Vai miten se meni?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti